fbpx

Puhujat

Johanna Anturaniemi

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, eläinlääkäri

Olen valmistunut kotieläintieteiden maisteriksi vuonna 2010, jolloin tein lopputyöni lohiöljyn vaikutuksesta koirien nivelrikkokipuun. Tämän jälkeen aloitin tohtoriopinnot ja väitöskirjatutkimuksessani tutkin sekä ruokintatapojen että ympäristön vaikutusta koirien atopiaan. Vuonna 2017 päätin vielä opiskella eläinlääkäriksi ja valmistuttuani olen työskennellyt sekä kunnaneläinlääkärinä että pieneläinklinikalla. Vuonna 2023 avasin oman pienen kotivastaanoton, AnturaVetin, Vihdin Nummelaan, missä hoidan niin koiria, kissoja, kanoja, lampaita ja mitä milloinkin ovesta sisään kävelee.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan olen tehnyt ruokintasuunnitelmia sekä terveille että sairaille koirille ja kissoille, ja pyörittänyt sivussa omaa tutkimusprojektiani yliopistolla. Siinä pyrin selvittämään ruokinnan ja ympäristön vaikutusta koirien terveyteen seuraamalla noin sataa staffia pennusta kuolemaan saakka. Teen myös jonkin verran konsulttitöitä erilaisille lemmikkialan yrityksille. Lisäksi luennoin paljon ja opetan yliopistolla eläinlääkäri- ja maatalousopiskelijoille koirien ja kissojen ruokintaa. Kotona minulla on tällä hetkellä kolme koiraa, kolme kissaa, kuusi lammasta sekä parisenkymmentä kukkoa ja kanaa.

https://anturaniemi.fi/

Riikka Lahti

Raakaruokinta-asiantuntija

Riikka Lahti on elänyt koirien parissa syntymästään saakka, opiskellut niiden käyttäytymistä, kouluttamista, lihashuoltoa, kasvattamista sekä ravitsemusta monella eri taholla sekä kotimaassa että ulkomailla.

Raakaruokinnan parissa Riikka on työskennellyt noin 15 vuotta mm. Mushin BARF-asiantuntijana (2011-2018) sekä Helsingin yliopiston DogRisk tiimin kanssa. Hän on luennoinut aiheesta niin koti- kuin ulkomailla. Vuonna 2009 julkaistiin Riikka Lahden kirja koirien raakaruokinnasta nimeltä ”BARF – raakaruokinta käytännössä”.

Riikka on kerännyt tietoa koirista monelta katsantokannasta, täydentänyt kaikkea mitä hän on käytännössä oppinut ja tämä taival jatkuu edelleen. Riikan mielestä kukaan ei voi oppia kaikkea koirista ja niiden käyttäytymisestä, vaan aina löytyy lisää tietoa! Riikka odottaa innolla tätä seminaaria ja sitä mitä voimme oppia toisiltamme!

Magnus Pettersson

Toimitusjohtaja

Magnus Pettersson on työskennellyt lemmikkieläinten ruoka-alalla vuodesta 2005, hän työskentelee Snellman Groupin Lemmikkiruoka liiketoiminnan johtajana. Lemmikkieläinruokaliiketoiminnassa Snellmanilla on kolme tuotemerkkiä, MUSH, Fodax ja Paw for Paw. Yrityksellä on kaksi tuotantolaitosta, yksi Pietarsaaressa, jossa ne valmistavat pakastetuotteita ja uunissa kuivattuja herkkuja, ja toinen Nässjössä Ruotsissa, jossa ne valmistavat pakaste- ja pakastekuivattuja tuotteita.

Magnus opiskeli lihateknologiaa Helsingin yliopistossa vuosina 2000-2004 ja työskenteli vuoden Snellman Lihanjalostuksen tuotekehityksessä ennen kuin hän liittyi lemmikkieläinruokien startupiin vuonna 2005. Hänen koulutuksensa ja asiantuntemuksensa lihateollisuudesta antaa vahvan tietämyksen raaka-aineprosessista, joka on avaintekijä valmistettaessa raakapakaste- ja pakastekuivattuja tuotteita.

Tiina Paavola

Sairaanhoitaja amk, Yrittäjä, Kouluttaja, valmentaja
Koiraharrastaja sekä -kasvattaja

Koirien kanssa harrastaminen ja kilpaileminen on ollut elämäntapa jo teini-iästä lähtien. Koirien parissa olen toiminut kouluttajan roolissa reilun 15-vuoden ajan sekä pää- että sivutoimisesti. Koulutustoiminnan lisäksi ollut mukana erilaisissa yhdistysten ja yritysten sisäisissä luottamustehtävissä, sekä organisoinut useita koulutustapahtumia teemapäivistä kennelpäiviin.

Tavoitteenani kouluttajana sekä ihmisten ohjaajana on hankkia erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja erilaisiin haasteisiin eläinten kanssa, opetella sekä opettaa kouluttamisen mekaanisia taitoja sekä toimia yhteistyössä aktiivisesti kollegoiden kanssa. Kotikoirien kuin harraste-/työ/kisakoirien kouluttaminen on prosessi johon tarvitaan aina tukiverkostoa niin kouluttajan, omistajan kuin ohjaajankin kannalta.

Hoitoalan taustan myötä olen erityisen kiinnostunut koiran kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista; kun koiran koko koneisto pyörii hyvin, on se pohja optimaaliseksi oppimiselle ja elämiselle.

Scroll to Top